Palakosmetiikka
Kinokon palakosmetiikka tuotteet on valmistettu yhteistyössä suomalaisen yhteistyö tehtaan kanssa, joka on nimenomaan erikoistunut palakosmetiikan valmistukseen. Maagiset palatuotteet on pyritty valmistamaan niin, että niiden käyttömukavuudesta tai laadusta ei ole tingitty, jonka ansiosta niiden käyttö arjessa on ylellistä, tehokasta ja tuloksellista. Mikäli olet aikaisemmin epäröinyt palakosmetiikan kokeilemista, takaamme että Kinokon kiinteä kosmetiikka vakuuttaa sinut jo ensimmäisestä käyttökerrasta.
Palakosmetiikka on tyypillisesti ympäristöystävällisempää kuin perinteinen nestemäinen kosmetiikka, sillä ne eivät vaadi juurikaan pakkausmateriaalia tai pullojen käyttöä. Saippuapalat voidaan pakata paperiin tai pahviin, jonka myötä jäte vähenee ja kierrätys helpottuu. Toiseksi palatuotteet ovat tiiviimpiä, sillä niiden valmistuksessa ei ole käytetty vettä. Tämä tekee valmistuksesta ekologisempaa, ja tiivis tuote kestää käytössä pidempään. Kaiken kaikkiaan kiinteä kosmetiikka on usein ympäristöystävällisempi valinta minimaalisen pakkauksen, vähäisen vedenkulutuksen, luonnollisten ainesosien ja mahdollisesti paikallisen tuotannon vuoksi.

Miracle Foam Shampoo 100g
